KUOLINPESIEN
SIIVOUS & TYHJENNYS
kuolinpesän tyhjennys vaatii usein paljon aikaa ja
surun kohdatessa myös oma jaksaminen voi olla
voimavaroja vievää, joten autamme mielellämme
keventämään taakkaanne kuolinpesän ja siivouk-
sen suhteen.
meiltä saatte avun missä tahansa vaiheessa. voimme
saapua apuun ihan alusta alkaen, jolloin yhdessä
voimme katsoa mitä halutaan pitää kuolinpesällä
itsellään.
apuamme voitte toisaalta tarvita tai haluta vasta
siinä kohdin, kun asunnossa on jäljellä kierrätykseen,
jätteeksi tai myyntiin meneviä asioita ja tavaroita.
tilanne voi olla sellainenkin, että kutsutte meidät
apuun siinä kohdin, kun asunto kaipaa vain enään
siivouksen ja puhdistuksen mahdollista myyntiä tai
edelleen vuokrausta varten.
kuolinpesän tyhjennyksen ja siivouksen yhteydessä
huolehdimme roskat ja muut mahdolliset jätteet
asianmukaisesti jätteenkeräykseen.
palveluun voidaan tarpeen mukaan sisällyttää myös
ehjien ja säästettäväksi päätettyjen tavaroiden
kuljetus vuokravarastoon tai muuhun vastaavaan
tilaan.
palvelu räätälöidään aina asiakkaan tarpeen mukai-
sesti, joten otathan yhteyttä, jotta voimme yhdessä
sopia ja arvioida juuri teidän tarvitsemanne palvelun
sisällön kokonaisuudessaan.